Kuten olen tainnut jo muutamassakin kirjoituksessa mainita, on yksi peli joka on ylitse muiden. Vaikka kyseessä ei nyt ehkä perinteisessä mielessä olekaan lautapeli, mutta peli nyt kuitenkin. Ja sehän on tietysti pöytälätkä!
Itselle kyseinen peli on tuttu jo lapsuudesta, mutta jota ei kuitenkaan ihan hirveän paljon tullut pelattua. Muutaman kerran kaverin luona pelailtiin, kun kaverilla on aivan superhieno pöytälätkä, jossa oli digitaalinen maalilaskuri, ja kun kiekko meni maaliin, syttyi punalamppu maalin takana. Joten sillä muutaman kerran tuli pelailtua. Ja oli minulla kotonakin oma pöytälätkä, mutta se ei ollut Stigan pöytälätkä, ja se oli pienempikin kuin stigan peli, mutta kyllä sillä aina välillä oli kiva pelatakkin.
Mutta nyt sitten pöytälätkä on tehnyt uuden tulemisen elämääni. Kaikki alkoi siitä kun kaveri sai sen tyttöystävältään lahjaksi. Ja heti sitä kokeiltuamme huomattiin miten hauskaa síllä pelaaminen onkaan. Aluksi siirrettiin pöytää ja pelattiin sen päällä, mutta se oli niin vaivalloista aina siirrellä pöytää, joten siitä asti olemme pelanneet lattialla. Aluksi peli oli melko tönkköäkin mutta hauskaa on ollut alusta asti. Siitä on varmaan joku puolitoista vuotta kun kaveri tuon pelin sai, ja sitä ollaankin siitä lähtien melko ahkerasti pelattu.
Sitten jossain vaiheessa viime kevättä nyt jo toimintansa lopettanut pelihuone enter ilmoitti järjestävänsä pöytälätkä turnauksen. No siihenhän ilmottauduttiin heti ja ruvettiin treenaamaan ihan tosissaan. Sitten kun koitti turnauspäivä ja menimme enterille, näytti aluksi siltä että turnaus perutaan, kun osallistujia ei meinannut olla tarpeeksi. Pienen suostuttelun jälkeen saatiin tyttöystävät ilmottautumaan turnaukseen, ja saatiin 8 pelaajaa täyteen ja turnaus toteutumaan. Mukana turnauksessa oli meidän 4 hengen porukan lisäksi 3 10-13 vuotiasta poikaa, ja joku noin parikymppinen tyyppi joka oli käymässä enterissä ja suostui tulemaan mukaan turnaukseen. nyt kun turnauksesta on jo noin vuosi, niin en muista mitkä oli ottelun tulokset, mutta muistan että ekassa matsissa kohtasin tuon reilun parikyumppisen miehen ja voitin, sitten välierässä vastaan tuli kaverin tyttöystävä ja voitin senkin, joten olin finaalissa. Kaveri taas voitti omat matsinsa myös, joten kävi niin kuin olin toivonutkin, ja kohtasimme finaalissa.
pelit pelattiin 5 minuutin erissä, ja eniten maaleja tehnyt siinä ajassa voitti. Tasapeli tilanteissa mentiin jatkoajalle, ja ensimmäisenä maalin tehnyt voitti. Finaali pelattiin 10 minuutin erällä. Ja Finaali olikin tiukka ja jännittävä. kaveri meni aluksi 1-0 johtoon, ja tuntui jo etten pysty nousemaan tasoihin. Mutta jotenkin onnistuin tasoittamaan, ja melko pian menin jo 1-2 johtoon. Ja loppu matsi oli todella tasaista ja maalitonta taistelua. Viimeinen minuutti lähti käyntiin, ja olin edelleen johdossa. Puolen minuutin kohdalla aloin jo todella jännittämään että näinkö se voitto tulisi. Peliä oli jäljellä 20 sekuntia, kun kaveri tälläsi vasemmalla laitahyökkääjällä pelin tasoihin. Viimeisen 20 sekuntin aikana ei maalia tullut, joten mentiin jatkoajalle.
Ja kun jatkoaika alko, peli olikin jo ohi, sillä kun kiekko tipautettiin jäähän, kaveri pyöräytti keskushyökkääjää ja kiekko meni maaliin. Se siitä sitten. Mutta olipa hieno peli. Ainoa mikä tuossa on jäänyt harmittamaan on se, että virallisissa säännöissä tuota jatkoaika maalia ei olisi hyväksytty, koska suoraan aloituksesta ei saa tehdä maalia, vaan kiekon pitää käydä toisellakin peliukolla. Mutta eipä se mitään, tiukka oli taisto ja hyvä matsi. Voittaja sai 10 euron lahjakortin enteriin, ja hopealla eli minä sain 5:n euron lahjakortin.
Tuon jälkeen ei olla turnauksia päästy pelaamaan, kun enterkin lopetti, eikä täällä hämeenlinnassa ole ilmeisesti aktiivista pöytälätkä porukkaa? Mutta kahdestaan ollaan pelattu ja paljon. Ja aina kun mahdollista, jos käymään tulee joku tyyppi jota ei olla vielä haastettu pöytälätkää pelaamaan, haastetaan uudet aina matsiin kummankin kanssa. Ja vielä toistaiseksi olemme voittamattomia. Keskenämme meillä on välillä todella tiukkoja matseja, ja melkein suurin osa matseista päättyy 9-8.
Joten jos tästä pelistä pitää joku arvosana antaa, on se ehdottomasti 10. Minulle se vaan on se peleistä paras, Siihen ei vaan kyllästy koskaan. Kun itse ainakin kyllästyn joihinkin peleihin suht nopeastikkin, ainakin jos aina pelataan vaan sitä samaa. Mutta pöytälätkä on ja pysyy suosikkina, siihen ei vaan voi kyllästyä. Viime viikonloppunakin menin lauantaina kaverille pelailemaan, ja pelattiin monta tuntia pöytälätkää, ja kaikki oli tajuttoman tasaisia matseja. Ja myös eilen pelailtiin, kun heidän luonaan järjestettiin kaveriporukan elokuvakerho, ja paikalla oli nytkin joku 10 tyyppiä. Elokuvan jälkeen otettiin muutama pöytälätkä matsi, kun muut pelailivat saboteuria.
Että sellainen se on tuo peleistä paras. Melko usein sitä tulee pelailtua, ja siksi tännekin tulee melko varmasti useinkin siitä kertoiltua. Kuvaa minulla ei vielä ole tullut otettua, kun ei sitä kerkiä siinä pelin tohinassa, mutta ehkäpä joku päivä otan sellaisen niin lisäilen sitten jälkeenpäin sen tähän postaukseen. Mutta nyt täytyy ruokkia nälkäistä elimistöäni, joten seuraavaan kertaan ja pelailemisiin! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti