kirjoitan vielä kerran pelistä nimeltä saboteur, koska nyt on vain pakko. Nimittäin tästä eteenpäin jos vielä pelataan (ja luultavasti pelataankin, kun kaverit ovat vielä niin innoissaan saboteurista) niin silti en siitä enää tänne kirjoita, jotta saisi muutakin sisältöä, kuin aina vain pelkkää saboa.
Mutte kuten sanoin että nyt on pakko, niin seuraavaksi kerron miksi niin on. Pelasimme nimittäin eilen yhden pelin saboteuria, ja tänään toisen pelin. Ja jälleen kerran tuli todistettua se, miten paljon lopulta tuo peli onkaan tuuri pohjainen. Eilen nimittäin peli sujui itse asiassa paremmin kuin hyvin. Vaikkakaan en koskaan ollut yksin voittamassa kierrosta, mutta silti pidin voittoa jo melko varmana, jos en vaan mokaisi viimeistä kierrosta, sillä olin kummaltakin ensimmäiseltä sekä toiselta kierrokselta saanut 3 pistekimpaletta per kierros. Ja viimeinen kierroskin vaikutti menevän hyvin, ja taas kerran 3 pistekimpaletta minulle. Viereinen pelaaja kuitenkin oli pelannut varastuskortin, ja halusi varastaa minulta. Ja tietysti hän sai pöllittyä 5 pistettä, joten lopulliset pisteeni oli 21, kun voitto irtosi 24:llä pisteellä, eikä voittaja ollut se ryöstäjä, vaan ryöstäjä tuli kolmanneksi 18:sta pisteellä.
Toki tuossakin tilanteessa oli strategialla osansa, että tuo kaveri onnistui sen ryöstön pelaamaan, mutta minulta voitto lipesi vain ja ainoastaan huonon tuurin takia.
No, sitten kun puhutaan huonosta tuurista, niin puhutaanpas siitä tämän päiväisestä pelistä. Jo heti alussa huomasin että kun itse pelasin vihreää kääpiötä, niin joukossa on ainakin 2 saboteuria. Ja loppujen lopuksi päättelin että itse asiassa tässä meidän 4:n hengen pelissä kaikki muut ovat saboteureja. Lisäksi kaikki pelaajat hajoittivat työkalujani ja laittoi minut vankilaan, koska se eti rakentamiseni. Lopulta kuitenkin nähtiin hieno käänne, kun yksi pelaajista pelasi peräkkäisillä vuoroillaan kummallekkin toiselle saboteurille hahmon vaihtokortit, joten hän voitti itsekseen, ja sai siis viisi kultapistettä. Toinen entisistä saboteureista sai laiskurin, joten hänkin sai 3 kultapistettä.
Seuraava kierros alkoi, olin tällä kertaa sininen kääpiö. Taas hetken pelattua tajusin, että taas vastassa on 2 tai 3 saboteuria. Ja kun en saanut mistään hahmonvaihtokorttia, niin oli tyydyttävä omaan rooliin, ja yritettävä tehdä parhaansa. Mutta 1 vastaan 3 asetelma on aika vaikea, ja turpiinhan siinäkin tuli, kaikki muut sai 3 kultapistettä. Ja minä siis vieläkin nollilla.
Ennen viimeistä kierrosta tietysti minun erittäin huonolle hahmotuurilleni naurettiin, ja joku sanoi että nyt vielä puuttuisi, että seuraavalla kierroksella minä olisin saboteur, ja muut normaali kääpiöitä. No sitten kun kierros alkoi, huomasin että ainakin omalta osaltani niin oli tapahtunut, olin saboteur. Toivoin että nyt jos koskaan, jonkun muunkin on pakko olla saboteur. Melko nopeasti tajusin että 2 hahmoista on ainakin kääpiöitä, mutta yhdestä en ollut varma, sillä hän auttoi minua korjaamalla työkaluni, ja koska olin pelannut melko selvästi saboteuria, eli tuhonnut reittejä ja rikkonu muiden työkaluja, mietin että hän saattoi ollakin saboteuri. Toivoin että saisin sen hahmonvaihdoskortin nyt jos koskaan, sillä näytti siltä että kääpiöt voittavat, jos joku vain pelaa tikkaat.
Mutta eipä sitä korttia koskaan tullut, vaan tikkaat pelattiin ja minä olin sitten kuitenkin juuri niin kuin aluksi vitsailtiinkin, ainoana saboteurina kääpiöitä vastaan. Ei lienee yllätys että jäin pelissä viimeiseksi, koska pisteitähän minulla oli tasan 0. Aivan käsittämättömän huonoa tuuria. Juuri tästä syystä olenkin jo niin kyllästynyt saboteuriin. Aivan liikaa voi tuuri vaikuttaa peliin. Vaikkakin joskus kyllä on sellaisiakin kierroksia, jotka on ihan strategisiakin, mutta kuten tänään sen huomasin, äärimmäisen huonolla tuurilla ei ole mahdollisuutta päästä edes pisteille.
Joten tähän onkin hyvä päättää nyt tämä viimeinen saboteur postaus ainakin vähään aikaan. Minulla onkin jo jotakin mielessä seuraavaa postausta varten, joten saapi nähdä jos sitä vaikka taikoisi sen tänne jo huomenissa. Siihen asti pelalemisiin! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti