perjantai 13. maaliskuuta 2015

seikkailu vuoren uumenissa

Mikään ei ole parempi tapa aloittaa päivää, kun pieni lautapelailu! koko aamu ja päivä tähän asti onkin mennyt pääsääntöisesti pelaillessa, joten seuraavaksi hieman arvostelua uudesta pelituttavuudesta, joka ei kuitenkaan ole itse kovin uusi peli.

Nimittäin jo jonkin aikaa hyllyssä on komeillut velhovuoren aarre niminen seikkailu"rooli" peli. jo muutaman päivän olemme tyttöystäväni kanssa sitä hyllyssä katselleet ja mietitty että tuota pitäisi kokeilla, ja tänään oli sen aika.

Velhovuoren aarre on lautapeli, jossa 2-6 pelaajaa pelaa yksikseen jotain hahmoa. Peli ostettiin käytettynä ja ainoa puuttuva asia pelissä on hahmofiguurit, mutta se on pikkuseikka. Pelin alussa sekoitetaan aarrekortit, ja ne jaetaan jokaiseen pelilaudan tyhjään huoneeseen ja asetetaan sinne kuvapuoli alaspäin. Muutamaan huoneeseen on oma erikoiskorttinsa, kuten esimerkiksi velhon aarrehuone, ja sitä edeltävä velhon huone, jossa majailee pelin päävastus, ilkeä velho. siten aarrekorttien päälle jaetaan sekoitettuna ja kuvapuoli alaspäin tapahtuma kortit, paitsi erikoishuoneissa niihin asetetaan huoneen erikoiskortti. lisäksi velhon aarretta suojelemaan arvotaan 3 lukkoa, joissa jokaisessa on jokin numero 1-9, ja jokaista numeroa on vain yksi kappale pelissä. Loput lukot jaetaan pelaajien kesken. Näin siis jokainen pelaaja saa tietää ainakin muutaman lukon numeron jotka ei ole velhon arkkua suojaamassa. Jokaiselle pelaajalle annetaan myös yksi lukko jossa lukee vain tyhjä, sen merkityksen kerron myöhemmin.

Tämän jälkeen alkaa hahmonluonti. Jokainen pelaaja arpoo itselleen noppaaheittämällä taito, kunto, ja tuuri luvut, jotka kuvaavat hahmoa jokainen omalla tavallaan. Taito pisteet ovat luku, joka on pelaajan perus hyökkäysvoima ilman nopanheittoja. Iskeäkseen vihollista tai toista pelaajaa, pelaaja heittää noppia, ja lisää noppien summan omaan taitolukuunsa, joka on sitten sen kierroksen iskuvoima. Taistelukierroksen voittaa isomman iskuvoiman sillä kierroksella saanut pelaaja tai hirviö. Kunto pisteet taas ovat pelaajan elämä, eli kun ne laskee nollaan, pelaaja kuolee ja tiputtaa kaikki varusteensa paitsi avaimensa. Tämän jälkeen pelaaja voi aloittaa uudelleen luomalla uuden hahmon ja käydä hakemassa edelliseltä hahmoltaan tiputtamansa tavarat. Tuuri luku taas on luku, jota tarvitaan kun peli kehottaa pelaajaa kokeilemaan tuuriaan. Tuuria kokeillessa pelaaja heittää kahta noppaa, ja jos noppien summa on yhtäsuuri tai pienempi kuin pelaajan tuuri luku, pelaajan tuuri onnistui. Aina tuurin koettelemisen jälkeen tuuri luku laskee yhdellä. Tuuri taas nousee yhdellä jokaisen voitetun taistelun jälkeen.

Näiden lukujen lisäksi pelaaja saa alussa repun, miekan (ilman miekkaa ei voi taistella) ja lyhdyn. Lyhty on oikoreiteissä kulkemista varten, ja jos pelaaja on menettänyt lyhdyn, hän voi eksyä oikoreitissä, ja ulostuloaukko arvotaan noppaaheittämällä. näiden lisäksi pelaaja saa 3 ruoka-annosta, joilla jokaisella saa nostettua omaa kuntoa 4:llä, mutta ei koskaan yli oman hahmon alussa arvotun maksimi kuntopistemäärän yli. lisäksi saaa 1,2 tai 3 ylimääräistä kulta, tai ruoka-annosta, riippuen hahmon taito luvusta.

Kun hahmot on luotu, alkaa hyvinkin perinteinen seikkailu. yhtä noppaa heittämällä edetään nopan osoittaman luvun verran (paitsi jos pelaajalla on jostain aarrekortista saatavat hyppykengät, jolloin saa heittää kahta noppaa). aina kun pelaaja heittää ykkösen, hän saa kysyä joltain toiselta pelaajalta avainkysymyksen, eli esittää arvailun että minkä numeron arvelee olevan velhon lukossa. jos kyseinen luku on jollain pelaajalla olevassa lukossa, asettaa hän sen kysyjän eteen kuvapuoli alaspäin. ne pelaajat joilla ei ole kyseistä lukua lukossaan, asettavat kysyjän eteen tyhjän lukon. Näin pelaaja siis saa tietää että onko kyseinen luku velhon lukossa, jos hän saa vain tyhjiä lukkoja eteensä. Kaksin pelissä homma on tietysti hiukan simppelimpi, joten välillä kannattaa hämätä, ja kysyä lukua, joka onkin itselläsi lukossa, jotta toinen ei voi olla varma että onko se sinulla vai velholla.

Joka kerta kun pelaaja astuu huoneeseen, loput liikkumattajääneet nopan osoittamat luvut jätetään käyttämättä, ja huoneen tapahtuma kortti käännetään. Jos kortti on hirviö, sitä vastaan taistellaan, ja jos sen voittaa, saa sen alla olevan aarteen. Joskus se voi olla joku erikoistapahtuma, jolloin tapahtuu jotain erityistä, se mitä mistäkin kortista tapahtuu, on selitetty säännöissä. Aarre korteissa on joko hyödyllisiä käyttöesineitä, tai avain nippuja. avainnipuissa on kolme avainta joissa jokaisessa avaimessa on yksi numero 1-9. 1 avain sopii lukkoon numero 1 ja niin edelleen. Eli että saa velhon aarteen itselleen, täytyy ensin tietää mitkä lukot velholla lukossa on, ja saada haltuunsa lukkoihin käyvät avaimet. Aarteissa on myös tiirikoita, jotka korvaavat mitkä tahansa avaimet.

Tämän lisäksi tosiaan että taistelet hirviöitä vastaan, voit taistella myös toisia pelaajia vastaan. sillioin täytyy olla samassa ruudussa toisen pelaajan kanssa. Toiselta pelaajalta voi myös yrittää ryöstää, tai jos haluaa olla ystävällinen, myös vaihtaa tietoja. Kaikkiin noihin tarvitsee olla samassa ruudussa.

Siinäpä varmaankin pelin kaikki säännöt noin lyhyesti ja erittäin sekavasti tiivistettynä. Peli on siis perusperiaatteeltaan roolipelin ja lautapelin risteytys, ja mekaaniikaltaan varsin simppeli. Se mikä tekee pelistä mielenkiintoisemman, on se variaatio joka tavaroissa ja vihollisissa on. ja tietysti se, että koskaan ei tiedä mitä mistäkin huoneesta tulee löytymään.

Kuten kaikissa peleissä, joissa on noppia, on tässäkin pelissä olemassa tuuri tekijä. Kuten olen täällä joskus aikaisemmin kertonut, minulla on erittäin huono tuuri peleissä, ja se tuli jälleen kerran tätä pelatessa todistettua. Kohtasin nimittäin eräässä kohdassa hirviön, joka tappaa, jos se voittaa neljä taistelukierrosta. No, hirviö oli myös epäkuollut, ja sillä oli taitolukuna yhdeksän, eli se luku joka lisätään joka taistelukierroksella noppien lukuun, ja saadaan sen kierroksen iskuteho. itselläni taitoluku oli 10, joten jotta sain vähintään tasapelin, eli tasapelin tullessa sillä taistelukierroksella ei kumpikaan voita, tarvitsin aina vähintään yhden nopilla heitettynä vähemmän kuin vihollinen heitti. Minulla oli niin huono tuuri, että vaikka vihollinen heitti nopilla vain kierroksen iskutehoksi 13, eli minulle riitti kunhan olisin heittänyt nopilla 1 ja 2, niin enkö minä heittänyt tuplaykköset, ja sain siis 2 osumaiskua. Näin kävi se kolme kertaa, joten päätin paeta. Se onnistui mutta aarre jäi saamatta. Jos hirviö ei olisi ollut epäkuollut, olisin voinut saada sen aarteen tuuriheitolla, koska minulla oli sen mahdollistava esine, mutta tottakai KAIKKI hirviöt joihin satuin törmäämään, oli epäkuolleita.

Hiukan myöhemmin vastaani tuli vamppyyri, joka tietysti oli epäkuollut, ja lisäksi iski muistaakseni lähtökohtaisesti 10, eli saman verran kuin itsekkin, eli nopat ratkaisivat täysin taistelun kulun. Lisäksi jos hirviö heitti kummallakin nopalla saman luvun, eli tuplat, minun piti heittää tuuri heitto. Jos tuuriheitto epäonnistuu, muutun vamppyyriksi ja kuolen. taistelu kesti jonkin aikaa, melkein 10 kierrosta, jonka aikana hirviö heitti 3 kertaa tuplat, ja viimeisellä kerralla tuuri heittoni ylitti tuurini, joten kuolema korjasi hahmoni ja tavarat jäivät siihen ruutuun. Onneksi toiset pelaajat ei voi ryöstää ruumista.

Tässä vaiheessa olin kuitenkin onnistunut saamaan jo selville velhon lukkojen numerot, ja sain sen verran hyvää tuuria osakseni, että löysin puuttuvan avaimen eräästä aikaisemmin turkimatta jääneestä huoneesta. otin kovan spurtin läpi pelilaudan takaisin kohtaan jossa kuolin, sillä tyttöystäväni oli käynyt tappamassa vamppyyrin kun hänellä oli se jolla jokainen epäkuollut kuolee ilman taistelua. tavarat saatuani juoksin läpi lopun vuoriston kohti labyrinttiä, joka on viimeinen este ennen velhon huonetta. labyrintin läpi voi päästä ilman avaamatta labyrintti kortteja, jotka myös on arvottu niille kuuluville kohdille, tai mennä summamutikassa katsomaan mitä missäkin labyrintti kortissa on, joko oikotie, tai umpikuja, ja ehkä menettää siis vuoro, tai päästä nopeasti eteenpäin, jos se olikin oikotie. Minullapa oli kartta, jolla sain katsoa kaikki labyrintti kortit etukäteen, joten heit astuessani labyrinttiin tiesin nopeimman reitin velhon luo. Tilanne oli tiukka, mutta tyttöystäväni ehti tuurilla muutaman kerran eksyttyään umpikujaan kuitenkin ennen minua velhon luokse, ja hänellä sattui olemaan aarrekortti, olisiko ollut kykloopinsilmä nimeltään, eli ainoa kortti jolla velhon voi voittaa ilman taistelua. sitten hän seuraavalla vuorolla marssi velhon aarrekammioon, ja lausui numerot, joita epäili velhon aarrearkun lukossa olevan, ja esitti avaimet tai tiirikat jotka niiden avaamiseen tarvitsi. Jos jollain pelaajalla on numero jonka joku tässä pelivaiheessa sanoo olevan velhon lukossa, esittää sen arvaajalle, ja arvaaja joutuu takaisin pelialueen alkupuoliskolle. Mutta tässä tapauksessa niin ei käyny, ja tyttöystäväni sai aarteen ja voitti pelin.

Elikkäs mikäpä sitten onkaan arvosanani? Peli oli näin kahdestaan pelattunakin viihdyttävä, ja jännittävä. Lukon arvailu hommasta tosin tulee hieman mieleen cluedo, ja tuurilla on melko merkittävä rooli pelissä. Toisaalta peli on kyllä oikein onnistunut yhdistelmä perinteisiä roolipelejä, ja lautapelejä. Kaikki nämä tekijät huomioon ottaen annan pelille alustavasti 8. Kunhan myöhemmin kokeilemme peliä vähintään neljällä pelaajalla, arvosana saattaa muuttua, riippuen vähän että miten pelikokemus muuttuu usemman pelaajan kanssa.

Mutta siis suosittelen kyllä ainakin tässä vaiheessa peliä aivan ilomielin kenellä tahansa joka tykkää vähääkään vaikkapa tietokoneelle tehdyistä legendaarisista roolipeleistä, ja tykkää lautapelailusta, peli oli oikein viihdyttävä! :)

pelailimme tässä aamusella myös erästä toista peliä, mutta tämä kirjoitus on jo nyt sen verran pitkä, että jos se olisi kirja, se jo varmaan jaettaisiin kahteen osaan muutenkin, en rupea siitä tähän enää kirjoittamaan, joten eiköhän siitä tule sitten piakkoinkin tekstiä tänne. Siihen asti ei muuta kuin peleilemisiin! :)

1 kommentti:

  1. Ahhh lapsuuteni lempparipeli! Jos sulla on tämä vielä ja haluat myydä niin ostan!

    VastaaPoista